![]() |
| Suopelto Palvelut Kasvatit Hevoset Ajankohtaista |
|
Ajankohtaista • 2011 • 2010 • 2009 • 2008 • 2007 • 2006 • 2005 • 2004 • 2003 • Lehtileikkeitä |
30.12. Sake rekiretkellä Sake pääsi fiilistelemään reen kanssa ja ihan ensimmäistä kertaa. Parireen puolikas perässä ja omistajansa kyydissä lenkkiä taivallettiin. "Sake kulki kuin vanha tekijä", kehuu omistaja. "Missä vaiheessa näistä varsoista kasvaa näin isoja", kysyy hämmästynyt kasvattaja. ![]() 27.12. Joulukorttien satoa Suopellossa on jo parina vuonna julkaistu sähköinen joulukortti sivuilla. Silti on suunnattoman hienoa saada muilta kortteja, niitä sähköisiäkin. Kiitos kaikille muistaneille korteista! ![]() 23.12. Hyvää joulua! Nyt on aika ottaa rennosti. Unohda vilske, melske ja anna itsellesi aikaa. Suopellon tila suosittelee joulun harrastuksiin vaikkapa kuutamon ja tähtitaivaan tuijoittelua. Päivällä kannattaa nauttia lumisesta talvesta ja valjastaa polle reen eteen. Tämän vuoden sähköisessä joulukortissa Jasper näyttää mallia siitä millainen on rento joulu. Hyvää joulua kaikille asiakkaille, tutuille, ystäville ja sukulaisille! ![]() 13.12. Uuras televisiossa Nyt jos koskaan kannattaa liimautua television eteen. Sen voi tehdä aina maanantaisin klo 21.30 alkaen. 13-27. joulukuuta tuota tuijoittamista kannattaa harjoittaa, sillä Uuras ja moni muukin filmaattinen hevonen esiintyy TV ykkösen Kotikatsomassa, jossa esitetään elokuvaa nimeltä Tauno Tukevan Sota. Hienosti tehty filmi ja pääosaa hevosissa esittää pienehevostamma Hiluten Virite. Täältä katsot jaksot. 10.12. Pieniä hevosia Pienhevosyhdistyksen uusimmassa julkaisussa oli tuttuja turpia. Suopellon hevosia suorastaan vilisi lehden sivuilla ja oli siellä jokunen tuttu ihmiskasvokin. Täältä voit tilata lehden ja täältä pääset itse juttuun. ![]() 8.12. Liinaharjan rekikelit Ykä lähettelee talvisia terveisiä Perttelistä. Omistaja kertoo, että reki on kaivettu taas naftaliinista, ja meno on sen mukaista. "Sormet valkosina sai poikaa pidätellä, kun ekaa kertaa laitettiin taas melkeen vuoden tauon jälkeen reki perään - niin hauskaa tuntu olevan!" kertoo hovihoitaja. Ykä on kuulemma kasvattanut kunnon talviturkin, mutta se ei ole riittänyt syyksi jäädä kotiin makoilemaan. Ykä käy kerran viikossa maneesilla treenaamassa balettia. Kouluvalmentaja Anna Kärkkäisen mukaan Ykä on ikäisekseen hyvällä tasolla. Hyvä Ykä! ![]() 7.12. Kuivaheinän rehuanalyysit Säilörehu on myyty jo loppuun, mutta kuivaheinää löytyy vielä isoissa pyöröpaaleissa ja pikkupaaleissa. Täältä lisätiedot ja analyysit. ![]() 8.11. Rinssi sai rinsessansa Jestan Rinssi on vaihtanut omistajaa. Rinssi löysi rinsessansa, joten Suopelto toivottaa onnea uuteen kavioliittoon! ![]() 17.10. Karkki poni Nuorikkomme Mikko näyttää kovin likaiselta tai suklaaseen dipatulta ponin alulta. Varsakarvan alta puskee melko tummaa karvaa ja jouhiston uumenista tulee hopean väristä jouhta. Jos tukkaa tulisi yhtä paljon kuin isällään, niin Mikosta tulisi nätti kuin karamelli. Turvassa on täsmällinen salmiakkiruutu. Lähtisiköhän Fazer sponsoroimaan ponia tulevaisuudessa salmiakki aakkosillaan. Jaloissa Mikolla on kaikissa pienen pienet valkeat sukat kera tummien täplien. Varsinainen Matador-pilkkuinen varsa, joka kiitää hoitotätinsä kanssa aina kun mutsi on töissä. ![]() ![]() ![]() 7.10. Yksi on poissa Pitkään meillä hoidossa asustanut Romina lähti tänään viimeiselle matkalleen. Vanhoissa hevosissa, kuten kaikissa iäkkäissä eläimissä huomaa erittäin hyvin iän tuoman viisauden. Tätä viisautta oli tavattomasti Rominallakin. Romina ehti tehdä kaikenlaista elämänsä aikana, mutta mikä parasta, harvinaisen erisukuisesta tammasta jäi 9 jäkeläistä, joista Suopellossa syntyneet Isäntä ja Emäntä jatkavat sukua. Emäntä on parhaillaan tiineenä erisukuisesta R.T. Sankarista, joten moninkertainen mummo Romina elää näissä suvuissa. Suopelto kiittää Rominaa ja Rominan omistajaa yhteisistä vuosista! ![]() 3.10. Koti kullan kallis Viikon maisteltuaan elämää ruunana oli Rinssin ja Väinön aika palata kotiin. Matka olikin koko kesän pituinen kun toukokuussa lähdettiin orilaitumelle ja sieltä suoraan koulun penkille ajo-oppiin ja lopuksi vielä ruunaus. Suopellossa näytti tutulta poikien mielestä ja ruohokin oli kasvanut sen verran, että siitä sai vielä jotain nyhdettyä irti. Poikien kalenteriin kuuluu ajoa, syömistä, lepoa ja leikkimistä. Kolme viimeisintä varmasti poikien mieleen. ![]() 27.9. Oriit ruuniksi Heti alkuun on syytä varoittaa. Tämän jutun kuvat, eivät välttämättä sovellu herkkähermoisille. Suopellon Väinö ja Jestan Rinssi olivat autuaan tietämättömiä mikä niiden suvunjatkamisen kohtalo olisi. Se sinetöityi sillä hetkellä kun ensimmäinen möykky tipahti lattialle. Pojat ottivat tilaisuuden varsin rauhallisesti ja nuokkuivat silmät ja alahuuli lurpallaan hyvin tietämättöminä toimenpiteestä. ![]() ![]() 26.9. Varjoliinun varsa näyttelyssä Salon Seudun Hevosystävät järjestivät Perniön raviradalla shown-näyttelyn, jossa käväisi Varjoliinun varsa, Hiirenvirna. Se sijoittui hienosti näyttelyn kolmanneksi parhaaksi. Täältä löydät tulokset ja kuvan. 24.9. Uuras voitti traktorit Reipas ja rehti Uuras haali itselleen lisää faneja Mäntsälässä. Järkelätraktori ja pikku-Valmet eivät saaneet niin paljon yleisön suosiota kuin Uuraksen tiimi. Juttu julkaistu Maaseudun Tulevaisuudessa. 11.9. Suomenratsujen show-näyttely Marttilassa Suopellon nuorin tulokas kävi mammansa kanssa Marttilassa näytillä. Pitäähän pikkuvarsan päästä maailmaa katselemaan, ettei vaan luule sen rajoittuvan Karunan maisemiin. Hyvinhän Mikko siellä pärjäsi. Tyypistä, rungosta, jaloista, käynnistä ja juoksusta heltisi kaikista 8. 40 rakennepisteellä soma pikkuvarsamme sijoittui luokkansa kolmanneksi. Tuomarin takki oli kuitenkin Mikolle liikaa. Oma väki kun kulkee poikkeuksetta tummissa vaatteissa ei Mikko tahtonut uskoa, että kirkkaan oranssi on ihan jees väri. Loppupäivän Mikko ottikin rennosti ja makasi reporankana laitumella. Täältä tuloksia. 27.8. Uuras kävi Uuras käväisi yökylässä Suopellossa. Vähän rouskuttamassa heinää ja jatkamassa sitten taas matkaa. Uuraksella oli edessä SM-kyntökisat ja hyvinhän poika seurueineen niissä taas pärjäsi. Onnittelut koko poppoolle Suopellon väeltä! Eurojoen SM-kyntökisojen tulokset löydät täältä. 26.8. Lomat takana Ruohot on popsittu, laumassa kasvettu ja höyryjä päästelty. Väinö ja Rinssi ovat kesän aikana kasvaneet mukavan näköisiksi hevosen aluiksi. Orilaitumen portilla odotettiinkin jo korvat töttöröllä. Riimu päähän ja traileriin. Pojat matkasivat suoraan koulunpenkille Perniöön Veikko Kopolan tallille. Jos kaikki menee hyvin, niin syyskuussa poikien pitäisi näyttäytyä Marttilan näyttelyssä. ![]() 9.8. Kiitos Jasper Pitkäaikainen ystävä ja arvostettu työkaveri Jasper on poissa. Sukupostin kuvista näet osan siitä, minkä verran poika ehti meillä ollessaan ahertaa. Monet lapset ja nuoret jaksoi uskollisesti opastaa ratsastuksen saloihin. Ahersi työhevosena, ajohevosena, ratsuna, seurahevosena, oli varsojen lempeä johtaja, markkinoi suomenhevosta parhaimmillaan. Lista on pitkä. Ehdimme sulatella asiaa vajaan vuoden verran, mutta kiitos silti teille kaikille jotka olette Jasperia muistaneet! Suopelto kiittää nöyrästi Jasperia. ![]() 6.8. Kaksi marjaa Luottokuvaajamme Sini Tuhkunen näpsi tuoreesta varsasta jälleen kuvia. Sinille taisi tulla déjà vu. Oikeanpuoleisessa kuvassa on Pölli päivän ikäisenä ja vasemmanpuoleisessa kuvassa Mikko 10 päivän ikäisenä. Ihan veljeksiltä näyttävät. ![]() 2.8. Sattuma tiine Keskeltä Suomea kuuluu ilouutisia. Sattuma on tiine. Melkoisen paljon ainakin erisukuista verta ja tukkaa on luvassa tästä yhdistelmästä. Onnittelut ja peukku pystyyn, että kaikki menee hyvin! ![]() 1.8. Nimi varsalle Suopellon oririvistö ja nimistö sai vahvistuksen. Reipas ja vilkas oripoika sai nimen Nummisuutareiden Mikko Vilkastuksen mukaan. Halkoa, Tukkia, Hilperttiä, Hidalkoa, Jaakkoa, Taskurakettia ja muita mukavia ehdotuksia tuli, mutta Mikko veti pidemmän korren. Kiitos teille kaikille hyvistä ideoista! ![]() 27.7. Pölli töissä Pikkuveli se vasta opettelee elämää, kun isoveli ilmoittelee kesäloman loppuneen. Töihin on jo käyty ja maastoilun merkeissä on aloitettu lomalta paluu. Hyvin näyttää sujuvan. Pölli on kuulemma niin toimiva, että omistajilta kysytään jatkuvasti "mistä näitä saa". Täältä, vastaa Suopellon väki. ![]() ![]() ![]() 27.7. Hilla varsoi Tästähän olisi voinut lyödä vaikka vetoa. Hilla ei tammoja tee, eikä niitä liiemmin Suopellossa ole syntynytkään. Aamuyöllä syntyi nimittäin reipas orivarsa. Muistuttaa valtavasti täysveljeään Pölliä. Hirmuisen reipas kaveri, jonka kanssa riimun laitot, talutukset ja jalkojen nostot ovat sujuneet mallikkaasti. Rohkea poika joka oppii todella nopeasti. ![]() ![]() 24.7. Unikeonmarkkinat Tänä vuonna Karunan Unikeonmarkkinoilla riitti ihmisiä ruuhkaksi asti ja hyvä niin. Tallin pienimmälle asukille napsahti talutusratsastusnakki, mutta moni tuntui olevan tyytyväinen, kun poni oli vaihtunut vielä pienempään edellisvuodesta. Pikkuväkikin uskalsi paremmin satulaan, kun maa oli lähempänä jalkoja. Onni ahersi parisen tuntia ja kuljetti vielä vuoden 2010 Unikeon maitolaiturille ja takaisin. ![]() 24.6. Hyvää juhannusta Työpöytä tyhjäksi ja lomille. Niin taisi tehdä usea homo sapiens tänään ja niin teki Ykäkin. Ennen laitumelle kirmaamista Ykä kävi Kulta-Ahon tallilla kouluaitojen sisällä tanssimassa balettia ja hyvinhän poika tanssikin. Kuten omistajansa ilmoitti, palkintojenjaon kautta kotiin. Sijoitus 4/16, prosentteja 61 ja risat. Ilmankos on Ykä on niin tottuneesti jo palkintojenjaossa. Hyvää juhannusta! ![]() 19.6. Kesäloman lyhyt oppimäärä Kesällä kannattaa vähän löysätä ja nauttia. Tavata kavereita, syödä hyvin ja nauttia kiireettömästä elosta. Hevosista voi ottaa mallia. Hyvänä esimerkkinä Pölli, joka lähetteli terveisiä omalta lomaltaan. Kavereita, ruohoa ja lepoa. Leppoisaa kesää kaikille! ![]() ![]() 18.6. Sake vai Sattuma Sanotaan, että kun luopuu jostain, saa jotain uutta tilalle. Näin voisi ehkä sanoa saariston pojasta Sakestakin. Sake on nimittäin ruuna tätä nykyä, mutta haitanneeko tuo kun kaveriksi tuli ihastuttava liinaharjainen suomenhevostamma. Sake muistuttaa kovasti emäänsä Sattumaa, josta odotellaan kovasti sitä uutta tilalle. ![]() ![]() 17.6. Yöratsastus Pienhevosten kanssa suoritettu yöratsastus olisi varmasti turisteillekin mielenkiintoinen kokemus. Tällä kertaa hevosten selkään olivat kuitenkin pakkautuneet paikalliset asukkaat. Tallilta lähdettiin juuri ennen puolta yötä ja reilun tunnin päästä palattiin takaisin, tosin reissussa olisi viihtynyt aamuun asti. Öisessä metsässä on enemmän elämää kuin päivisin, vaikka yöt valoisia ovatkin. Tällä kertaa silmiin ei osunut kuin peura ja kuun sirppiäkin tutkailtiin. Kivaa kuulemma oli ja uudestaan pitää päästä! ![]() ![]() 30.5. Ykä koulukisoissa Ykä lähettelee terveisiä valkoisten aitojen sisältä. Tuomari oli kehunut valkoharjaa rohkeaksi ja yritteliääksi. Myöskin käynti ja ravi olivat saaneet kehuja. Ratana oli ollut laatuarvosteluohjelma 1998 ja sijoitus 5/13. ![]() 27.5. Orilaitumelle lasku Kotona vähän reenattiin ruohonsyöntiä ennen kesäleiriä. Pikkupoikien oli aika vaihtaa kesäksi maisemaa, joten pakattiin ponit autoon ja ajeltiin toiselle puolelle Sauvoa. Kesä maistuu aina elokuun loppuun saakka; syömistä ja kirmaamista. Mitäs sitä pieni oripoika voi enää muuta toivoa. Lisää kuvia Sini Tuhkusen sivuilla. ![]() ![]() 22.5. Ykä laatuarvostelu karsinnoissa Melkoisen monen kilpailijan joukossa Ykäkin oli onneaan kokeilemassa. Nimittäin Ypäjällä käydyissä laatuarvosteluiden karsinnoissa vilisi niin kolme kuin 4-vuotiaitakin. Ykä osallistui niin ikään 4-vuotiaiden karsintoihin, johon kuului irtohypytys sekä askellajikoe. Ohessa kuvaa askellajikokeesta. Selässä Irina Kokko. ![]() 19.5. Valmennusta ikään katsomatta Muun muassa Katariina Albrecht käy opettamassa Suopellon tilalla. Katan tunneilla on nähty niin eläkeikäisiä, keski-ikäisiä, teinejä, lapsia kuin naperoitakin jotka kaikki nauttivat ratsastuksesta ja Katan positiivisesta opetuksesta. Talutusratsastuskeikoilla on ollut aika nuoria kokeilemassa miltä ponin selässä tuntuu keinua, mutta nyt taidettiin tehdä ennätys tunneilla kävijästä. Kuvan ponityttö on 4-vuotias. Kuvissa kirmailevat myös pikkutammat Hilla ja Liinu. ![]() ![]() 18.5. Tennari kirjoihin Suopellossa aikoinaan asustanut Tennari kantakirjattiin 40 rakennpisteellä T-suunalle Leppävirralla. Suopellon väki onnittelee kasvattajaa ja omistajia. Kuva Tanja Lundsten. ![]() 10.5. Väinö näyttelyssä Kemiössä Väinö poika käväisi aikuistumassa näyttelyreissulla Kemiössä. 1-vuotispäivänä tuli paljon uusia asioita aina pesusta, yksin matkustamisesta kuin karsinassa asumisestakin. Eipä ne ollut pojalle mikään ihmetys. Tällä pojalla on rohkeutta ja rentoa asennetta kunhan on ruokaa ja kavereita. Näyttelypaikalla poikaa hieman hermostutti. Tuli niin paljon uusia asioita kerralla, että liinaharja ei oikein tiennyt miten päin olla. Poika sai hermoharjoitusta parhaasta päästä, kun näyttelypaikalla vierähti koko päivä. Väinö nimittäin oli luokkansa paras ja niinpä jäimme odottamaan seuraavaa varsaa, joka saisi paremmat pisteet. 3-vuotiaiden joukossa ollut komea orivarsa sen tekikin. Hienolle orille hävittiin. Paras kiitos varsalle oli päästä takaisin kotiin kavereidensa pariin syömään. Liinaharja oli taas oma rauhallinen itsensä kun huomasi olevansa kotonaan. Väinö on tällä hetkellä venähtänyt pienhevosmittojen yli, joten arvosteltiin ratsuna. Pisterivi ja mitat näytti tältä: tyyppi 8, runko 8, jalat 8, kaviot 8, käynti 8, juoksu 7. Mitat säkäkorkeus 136cm ja lautaskorkeus 143 cm. ![]() ![]() 28.4. Suopellon tila nassukirjassa Aktiiviset tallilaiset ovat toimekkaita virtuaalimaailmassakin. Hieman vanhanaikaisen ajatusmaailman omaavan Suopellon tilan väki ei sosiaalisen median päälle oikein ymmärrä, mutta tallilaiset korjasivat tilanteen. Suopellon tila löytyy nyt sieltä missä "kaikki" kuuleman mukaan ovat. Tervemenoa! 22.4. Sattuma uuteen kotiin Tilamme isomman hevosen mainetta kantanut, vain 153 säkäinen R. R. Sattuma muutti uuteen kotiin. Tämä erisukuinen ihanuus sai parhaimman paikan mitä tämä tellus voi tarjota. Ennen uutta kotia, tammarouva vietiin kuitenkin tutun hevosherran luo lemmenlomalle. Peukut ja varpaat pystyyn, että omistajan vaihtuessa tammavarsa putkahtaisi ensi vuonna maailmaan. ;) ![]() 15.4. Näyttely terveiset Isäntä lähettelee terveisiä Vihdistä. Suopellossa syntyneestä varsasta on kehittynyt varsinainen komistus. 156 säkäinen nuori herra oli ikäluokkansa paras puhtaalla II-palkinnolla ja pisteitä ropisi seuraavasti: tyyppi 7, runko 8, jalat 7, kaviot 8, käynti 8, ravi 8. Onnea kasvattajalle ja omistajalle! ![]() 2.4.2010 Ykä reenaa Ykä on vieraillut maneesilla harjoittelemassa esteiden ylitystä. Kovasti on kuuleman mukaan poitsu hommasta tykännyt ja jos kaikki menee hyvin tähtäimessä ovat laatuarvostelukarsinnat myöhemmin keväällä. ![]() 20.3.2010 Lepää rauhassa Trumann 1979-20.03.2010. ![]() 15.3.2010 Oripainia Pojat pääsevät välillä tuulettumaan. Ensin höyrytään, häärätään ja otetaan toisistaan leikkisästi mittaa. Väinö se on kuitenkin korkeampi poika, vaikka Rinssi kovasti ylemmäs kurkoittaa. Kun höyryt on päästelty, niin on helppo jatkaa erilaisia kuvioita taluttajien kera. ![]() 14.3.2010 Ykä koulukisoissa Ykä lähettelee terveisiä Wiurilan seurakoulukisoista, jossa ratsastajansa kera pokkasivat kolmannen sijan. Prosentteja raviohjelmasta tuli 64 ja tuomari oli kirjoittanut mm. seuraavaa: "Hevonen suorittaa mielellään, joskin hieman etupainonen. Lupaava". Onnittelut omistajalle! ![]() 14.2.2010 Ystävällinen laskiainen Aamupäivällä Suopellossa riitti vilinää. Sukulaisia, ystäviä, tallin väkeä tuli nautiskelemaan rekiajosta ja kauniista talvisesta päivästä. Liinu reippaili reen edessä melkein pari tuntia, Onni riemastutti pikkuväkeä ja Sattuma toimi talutusratsuna aikuisille. Lämmin mehu ja sydänpiparit toimivat lämmikkeenä. Kuvista kiitos Janina Tauerille. ![]() ![]() 14.2.2010 Hyvää Ystävänpäivää! Suopellon tila toivottaa kaikille oikein sydämellistä Ystävänpäivää! Kuvassa Suopellon Yrjö. Tämän loisto-otoksen kuvasi Sini Tuhkunen. ![]() 6.2.2010 Pölli ratsuna Porvoon Pölli on lähtenyt leppoisille maastolenkeille omistajaporukan kanssa. Kaikki on kuuleman mukaan mennyt ihmeellisen hyvin. Työmotivaatio on kohdillaan ja askellus mukavaa. ![]() ![]() 28.1.2010 Terveiset Uurakselta Talviset terveiset Mäntsälästä Uurakselta ja Tanjalta. Uuras osaa ottaa ilon irti talvesta ja lumesta. Kuvista päätellen Uuraksella on superkivaa! ![]() ![]() 23.1.2010 Onni V75 raveissa Onni kävi keräämässä lisää faneja V75 raveista. Ei sentään vielä radalta vaan radan vierestä. Talutusratsuna toimiminen kovassakin pakkasessa ei Onnia haittaa. Paksulla turkilla pärjää, välillä tehdään töitä ja sitten taas nautitaan fanien ympäröivästä joukosta. 10.1.2010 Varsat vauhdissa Pojat hauskuutteli lumisissa maisemissa. Harjoiteltiin vähän näyttely käyttäytymistä ja muuta pientä kivaa. Tuhkusen Sinin kamerallekin piti poseerata. Ai niin, pitää mainostaa, nämä pojat etsii uutta kotia. Ensimmäisessä kuvassa Rinssi ja alimmaisessa Väinö. ![]() ![]() |
| © Suopellon tila 2012 | Timarintie 131 | 21570 SAUVO | 040 571 0004 | suopellontila (at) suopellontila.net |